En nuorena koskaan lukenut Raamattua kannesta kanteen, tuskinpa monikaan sitä on tehnyt. Tieto Raamatusta tuli lähinnä koulun uskonnontunneilta ja tietysti rippikoulusta. Uskonnontunneilla käsiteltiin suurimmalta osin aina niitä samoja osioita – tuttuja lukuja ja jakeita, jotka muodostivat kristinuskon keskeisimmän sisällön. Niistä jäi aina mieleen sekava mielikuva siitä, kuinka Jeesus ei varsinaisesti koskaan kuvannut olevansa Jumala. Tätä asiaa ei vain kertakaikkiaan koskaan kattavasti kuvailtu tai selitetty, ja Jeesuksen sanoista olisi voinut saada kuvan myös täysin toiseen suuntaan – että hän oli vain Jumalan palvelija.

Muistan joskus kauan sitten kysyneeni tästä asiasta joltain kristityltä ja saaneeni vastaukseksi sen, kuinka Jeesuksen jumaluus kyllä kulkee punaisena lankana Raamatun lävitse. Ei ollut siis mitään selkeää jaetta tai Raamatun kohtaa, jossa asia olisi suoraan selitetty, mutta se oli kuitenkin punainen lanka kaiken taustalla. Kai sitä piti sitten osata katsoa tietystä näkökulmasta, että sen sieltä tunnisti.

Jeesuksen jumalallisuutta käsitellään Harhautetut-kirjassa kattavasti sekä Raamatun pohjalta että historiallisia todisteita tarkastellen. Muutamia varsin kuvaavia jakeita ovat mielestäni esimerkiksi:

"Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu." (Matt. 19:17, Mark. 10:18, ja Luuk. 18:19)

"Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." (Luuk. 10:16)

"En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa." (Joh. 12:49)

Jos lukee nämä jakeet Raamatusta tietämättä mitään kristinuskon yleisesti saarnaamasta sanomasta, saa varmasti hieman erilaisen kuvan kuin suurimmalla osalla nykyaikaisista kristityistä. Mielestäni on äärimmäisen mielenkiintoista vertailla Raamatussa juuri niitä sanoja, jotka ovat suoraan Jeesuksen suusta (ainakin mikäli tekstien aitouteen on luottaminen), ja sitä, mitkä taas ovat Paavalin teologisia tulkintoja. Paavalin teologia tosin onkin ihan oma aiheensa, ja siitä myöhemmin lisää – on nimittäin aika silmiä avaavaa huomata, kuinka yhden henkilön kirjoituksilla on ollut todella vahva vaikutus kristinuskon keskeisimpiin opinkappaleisiin, eikä tätä monikaan Raamattuun tarkemmin syventymätön yleensä tiedä. Ja entäpäs ne Raamatun vanhimmista käsikirjoituksista puuttuneet ja myöhemmin marginaaliin lisätyt kolminaisuusoppia tukevat huomiot – niin, näitäkin on, vaikka ne nykyään saattavat olla aivan samalla tavalla osa tekstiä kuin alkuperäiset kirjoitukset.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen tulee siitä, kun siirrytään pyhien tekstien sijaan tarkastelemaan historiaa. Oliko kristinuskon alkuvuosina kaikille selvää, että Jeesus on Jumalan poika? Ei ollut – ja tämä tosiasia on pitkälti jäänyt historian havinaan. Itse asiassa unitaristiset (eli tiukasti monoteismia kannattavat) kristityt, jotka uskoivat vain yhteen Jumalaan ja näkivät Jeesuksen roolin profeettana, olivat aikoinaan hyvin vahva ryhmittymä tiukasti kolminaisuusoppia vastaan. Nikean kirkolliskokous on varmasti aihe, jonka monet muistavat koulun uskonnontunneilla mainitun – mutta mitä se sitten tarkoittaa, että kyseisessä kirkolliskokouksessa päätettiin uskoa kolminaisuusoppiin? Hyväksyivätkö kaikki ihmiset tämän opin käytännössä vai oliko osa (suurikin osa?) kansasta täysin toista mieltä? Ehkäpä juuri tästä syystä tämä oppi ei edelleenkään tunnu kaikkien mielestä loogiselta. Mielenkiintoisia pohdintoja, joihin kirjassa pääsee sukeltamaan sydämensä kyllyydestä.

Oliko Jeesus vain ihminen?

Kysymyksiä ilman vastauksia